fbpx

Korona-ohjeistus

Tanssivan Porvoon turvallisuusohjeet korona-aikana

Alkaen 5.10. tunnit lopetetaan 5 minuuttia ennen tunnin varsinaista päättymisaikaa, jolloin edellinen ryhmä ehtii rauhassa ulos salista ennen seuraavan ryhmän sisään siirtymistä (ei koske illan viimeisiä tunteja tai niitä tunteja, joissa siirtymäajat on jo valmiiksi huomioitu lukujärjestyksessä).

Vältä turhaa oleskelua aulatiloissa. Pyydämme myös, että vanhemmat eivät jää tanssikoululle tanssituntien ajaksi, jollei se ole aivan välttämätöntä (esim. 3-4 v. -ryhmien vanhemmat). Toivomme myös, että lasta on saattamassa vain yksi vanhempi.

On tärkeätä, että me kaikki noudatamme ohjeita, jotta tanssitoimintaa voidaan jatkaa. Tässä vielä muutamia poikkeusohjeita:

• ethän tule sairaana (edes lieväoireisena) tanssitunnille!
• noudata viranomaisten karanteenisuosituksia, etenkin ulkomailta palatessasi
• Hyvä käsi- ja yskimishygienia: kädet pestään tanssikoulun tiloihin tullessa ja pois lähtiessä sekä aivastamisen tai yskimisen jälkeen.
• Tanssikoululle varataan käsidesiä
• yski ja aivasta hihaan/paperinenäliinaan
• muista turvavälit pukuhuoneissa ja aulassa
• vältä pukuhuoneiden käyttöä. Saavu paikalle treenivaatteissa, jos mahdollista
• saliin siirrytään vasta, kun oma tunti on alkamassa. Salista poistutaan 5 minuuttia ennen oman tunnin virallista loppumista.
• ota oma matto mukaan (jos tarvitset mattoa)
• täytä vesipullosi valmiiksi jo kotona